Syyspalaveri 8.10.2015

26.10.2015

Kauden plussat

  •  Hollolan kenttä on hyvä, mennään sinne ensi kesänäkin
  • Mahdollisuus vessojen käyttöön
  • Peliaika 1h15min on hyvä
  • Järjestelyt kokonaisuutena
  •  Keväällä keskusteltiin kielenkäytöstä kentällä ja tuomareiden haukkumisesta ym. Keskustelu selvästikin auttoi ja kielenkäyttö oli edelliskauteen verrattuna paljon siistimpää.
  • Kahden pelin viikkoja oli vain yksi

Käytännön asiana pohdimme, kenen olisi viisasta hakea avain ja tuoda tavarat kentälle.

  • Ensimmäisen pelin tuomarit hakevat avaimen tavarat?
  •  Se joka tulee ensimmäisenä paikalle hakee avaimen ja tavarat?

Finaalipelipäivää toivottiin aikaisemmaksi, tauko jatkosarjojen ja finaalien välillä on turha.

Huolta aiheuttivat nuoret lisenssillä seurassa pelaavat pelaajat. Keskustelimme mahdollisesta ikärajasta, jotta harrastepesis säilyisi aikuisten sarjana. Emme päättäneet mitään, asiaa käsitellään uudelleen kevään palaverissa.

  • Keskustelua myös siitä, pitäisikö maakuntasarjassa pelaavien pelaajien osallistumista harrastepesiksen peleihin rajoittaa enemmän.

Kritiikkiä tuli siitä, että kilpa- ja pelisarjan joukkueet pelasivat samassa sarjassa. Tasoerot ovat liian suuret.

  •  Ei ole kuitenkaan myöskään mielekästä pelata sarjoja erillään, jos kummassakin sarjassa on 4 joukkuetta. Tästäkään emme päättäneet mitään, keskustelua voidaan jatkaa keväällä, kun on jo paremmin tiedossa sekin kuinka monta joukkuetta osallistuu kesän peleihin.

Pitäisi saada tiukempi linja siihen kuka saa pelata finaalissa. Tämän kauden käytäntö paransi jo hieman tilannetta, mutta tiukennusta kaivataan edelleen.

  • Koko kauden pöytäkirjoista voidaan selvittää, ketkä ovat pelanneet aiemmin kauden aikana. Tämä kuitenkin tietysti vaatii sen, että jokaisen pelin pöytäkirja on laitettu talteen ja se on luettavassa kunnossa.

Pelien väliin pitää saada lisää aikaa, jotta tuomarivuorolaisillekin jää aikaa lämmitellä.

  • Aikaisempi peli alkaisi edelleen klo 17:30 ja myöhäisempi peli klo 19:00
  • Kauden aikana kuului myös toive, että tuo myöhäisempi peli pitäisi saada alkamaan aikaisemmin, kun se nyt tänä kesänä alkoi 18:45, ettei ehdi tulla hämärää.

Finaalipelejä varten varataan kenttä jo talvella, kun kenttävuorot tulevat jakoon.

  • Suomisarjan pelit ovat ainoat, jotka voivat vaikuttaa kentän saatavuuteen.

Kauden alussa harrasteen vastaava joutui kysymään liian usein pelien tuloksia. Loppukaudesta tässä tapahtui selkeästi parannusta.

Keskustelimme myös siitä, että pitäisikö harrasteen toiminta siirtää kokonaan Mailaveikkojen alle. Tällä hetkellä harrasteen tiliä hallinnoi Etelän Pesis ja Mailaveikot lähettävät esim. kentistä tulevat laskut Etelän Pesiksen maksettavaksi. Tätä keskustelua jatketaan seuran tasolla.